Mainos

Ruotsi ei avaa lähetystöä palestiinalaisalueille

Ruotsi ei aio avata suurlähetystöä palestiinalaisalueille, vaikka maa tunnusti Palestiinan valtion lokakuussa.  

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas pitää majaansa Länsirannalla sijaitsevassa Ramallahissa, mutta kaupunkiin ei ole näillä näkymin tulossa Ruotsin lähetystöä.  

- Kukaan ei ole avannut lähetystöä Ramallahissa, ja me uskomme, että voimme hoitaa asiat Jerusalemissa olevan konsulaattimme kautta, Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström sanoi.  

Ruotsin päätös tunnustaa Palestiinan valtio suututti israelilaiset, jotka kutsuivat protestiksi suurlähettiläänsä kotiin Tukholmasta. Israelin Tukholman-suurlähetystön mukaan suurlähettiläs on edelleen Jerusalemissa, eikä hänen paluunsa ajankohdasta ole tietoa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.