Mainos

Ruotsi varautuu Syyrian pakolaisaaltoon

Turvapaikanhakijoiden määrä on Ruotsissa korkeimmillaan sitten 1990-luvun alun, jolloin Balkanin sota toi maahan enimmillään yli 80 000 turvapaikanhakijaa vuodessa.

Sijoituspaikoista on jo pulaa, ja monet turvapaikanhakijat joutuvat pysymään maahanmuuttoviraston asumuksissa pidempään kuin oli suunniteltu. Tiloja on myös alettu vuokrata camping-alueilta, konferenssikeskuksista ja retkeilymajoista.

Ensi vuonna tahti ei hellitä. Ruotsi varautuu ottamaan ensi vuonna yli 54 000 turvapaikanhakijaa, joista 18 000:n on arvioitu tulevan Syyriasta.

Pakolaisvirta ei jakaudu maahan kuitenkaan tasaisesti. Esimerkiksi jo entuudestaan tuhansia pakolaisia vastaanottaneen Södertäljen arvioidaan ottavan ensi vuonna 1500 syyrialaista.

– Jonain maanantaina kouluun saattaa tulla 25 uutta lasta. Me emme voi kontrolloida tilannetta, kunnanhallituksen puheenjohtaja Boel Godner toteaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.