Mainos

Ruotsin insinööriliitto kiistää jättivähennykset: Ericssonin irtisanomiset eivät vielä varmoja

Tiedot verkkolaiteyhtiö Ericssonin jätti-irtisanomisista ovat ennenaikaisia, sanoo Ruotsin insinööriliiton neuvottelija Per Norlander Sveriges Radiolle.

Per Norlander sanoo radion haastattelussa, että neuvottelut työpaikkojen vähennyksestä ovat käynnissä, mutta mistään ei ole vielä päätetty. 

Svenska Dagbladet uutisoi, että Ericsson aikoisi lopettaa tuotteidensa valmistuksen Ruotsissa ja vähentää työvoimaansa 3000 henkilöllä. Lehti oli saanut käsiinsä Ericssonin sisäisen muistion. 

Ericssonin johto toteaa sisäisessä suunnitelmassa, että päätös merkitsee 140 vuotta Ruotsissa jatkuneen teollisuuskauden päättymistä. Ericssonilla on Ruotsissa kaikkiaan yli 16 000 työntekijää ja koko maailmassa 116 000. Ruotsissa yhtiöllä on tehtaat Boråsissa ja Kumlassa. 

Uutinen herättää jo huolta työntekijäpuolella. 

– Jos nämä tiedot pitävät paikkansa, on se kauhea isku, sanoi Ruotsin Metalliliiton puheenjohtaja Anders Farbe

Farben mukaan on pöyristyttävää, että työntekijät saattavat joutua maksumieheksi siitä, että Ericssonilta on viime vuosina puuttunut kunnollinen johto ja strategia. 

Ericssonilla on ollut vaikeuksia viime aikoina. Kurssikehitys on ollut heikkoa ja toimitusjohtaja Hans Vestberg sai potkut kesällä. Uutta toimitusjohtajaa ei ole vielä valittu. 

Ericsson ilmoitti uutistoimisto TT:lle, että yhtiön meneillään oleva säästö- ja tehostusohjelma merkitsee työpaikkojen vähennyksiä eri puolilla maailmaa, myös Ruotsissa. Yhtiö ei ole vahvistanut Svenska Dagbladetin julkistamia tietoja.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.