Mainos

Ruotsin Kungsträdgårdenissa raju tulipalo

Tukholman keskustassa sijaitsevassa Kungsträdgårdenissa on riehunut yöllä raju tulipalo. Puiston lavarakennelma vaurioitui pahoin palossa.

Silmännäkijät kertovat palon saaneen alkunsa räjähdyksestä. Poliisin mukaan rikoksesta epäilty on paennut paikalta ja häntä etsitään koiran avulla. Tapahtumapaikan ympäristössä on myös paljon valvontakameroita, joiden poliisi uskoo auttavan tapahtumien selvittämisessä.

Tulipalo levisi puiston lavarakenteisiin niin rajusti, että palon hallintaan saaminen kesti kolme tuntia, kertoo Aftonbladet-lehti. Paikalla oli paloautoja kolmelta eri paloasemalta.

Poliisi on aloittanut esitutkinnan tuhopoltosta, mutta myöskään teknisen vian mahdollisuutta palon aiheuttajana ei voida sulkea pois.

Kungsträdgården on yksi Tukholman suosituimmista puistoista. Talvikausina sinne pystytetään luistelurata.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.