Mainos

Ruotsin poliisi postitti satsin kannabista suurlähetystöön

Ruotsissa poliisille sattunut kömmähdys, jossa se lähetti paketin huumeita vahingossa suurlähetystöön rikoslaboratorion sijaan, johtui selvityksen mukaan ohjelmistovirheestä.

Poliisin postihuoneessa työskentelevän virkailijan oli pitänyt lähettää satsi kannabista sekä tunnistamatonta valkoista jauhetta rikoslaboratorioon. Paketti oli kuitenkin päätynyt Albanian suurlähetystöön. Tapauksesta uutisoi The Local -lehti.

Paketin noutanut suurlähetystön työntekijä oli pannut merkille, että saapunut lähetys oli normaalia suurikokoisempi. Hän oli kuitenkin toimittanut paketin suurlähettiläälle.

Paketista löytyi kaksi iso pussia, joissa luki ”kannabis” sekä kolme pienempää pussia, joissa luki ”jauhe”.

Suurlähetystöön tapauksen jälkeen hälytetty huumepoliisi tunnisti pakkaukset ja totesi niiden kuuluvan heille.

Virkailijalle varoitus – ei syytteitä

Virhe lähetyksessä tapahtui viime vuonna. Syyttäjä päätti tuolloin olla nostamatta tapauksessa syytteitä paketin lähettänyttä virkailijaa vastaan, sen sijaan tämä joutui poliisin oman selvityksen kohteeksi.

Nyt valmistuneen poliisin selvityksen myötä virheen tehnyt virkailija selviää virallisella varoituksella. 

– Tapahtuma-aikaan henkilökunnasta oli pulaa, ihmiset olivat stressaantuneita ja heillä oli kenties vaikeuksia keskittyä.

Selvityksen mukaan huumeet väärään osoitteseen vahingossa postittanut virkailija oli työskennellyt tehtävissään seitsemän vuotta, eikä hänen työssään ole ollut aiemmin huomautettavaa.

Poliisin selvityksessä kävi myös ilmi, että postihuoneessa käytetyllä osoiteohjelmistolla oli tapana jumiutua, jolloin se saattoi ”hypätä takaisin” ensimmäiseen osoitteeseen, joka siihen oli syötetty.

Selvityksessä todettiin kuitenkin, että viime kädessä virkailijan olisi pitänyt vastata siitä, ettei huumepaketti lähde väärään osoitteeseen.

Albanian suurlähetystö on kommentoinut tapausta vähäsanaisesti.

– Koska asiaankuuluvat ruotsalaisviranomaiset ovat jo pahoitelleet tapahtumaa, tapaus on mielestämme käsitelty, eikä meillä ole ole enää kommentoivaa siihen liittyen, suurlähetystön edustaja totesi The Local-lehdelle.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.