Mainos

Ruotsin Punaisen ristin pomoa uhkaa vuosien vankilatuomio

Ruotsin Punaisen ristin entistä viestintäjohtajaa Johan af Donneria uhkaa jopa kahdeksan vuoden vankilatuomio törkeistä petoksista.

Donnerin epäillään kavaltaneen miljoonia kruunuja hänen toimiessaan Ruotsin syöpäyhdistyksen keräysvastaavana 2000-luvun alussa ja Punaisen ristin leivissä vuosina 2004-2009. Yhteensä järjestöt vaativat häneltä oikeudessa 7,7 miljoonaa kruunua, eli noin 800 000 euroa.

Enimmäisrangaistus törkeästä petoksesta on Ruotsissa kuusi vuotta vankeutta. Uutistoimisto TT:n haastattelemien juristien mukaan rangaistus voi kasvaa pidemmäksi, koska petokset tehtiin järjestelmällisesti monen vuoden aikana.

Petoksen laajuus alkoi paljastua viime vuoden alussa, kun Punaisen ristin viestintäosaston työntekijät tekivät ilmoituksen järjestön saamista "erikoisista" laskuista. Kahden huijauksissa apuna käytetyn yrityksen johtajat ovat myös syytettyinä.

Oikeudenkäynti Tukholman käräjäoikeudessa alkaa 21. huhtikuuta.

(MTV3-STT-TT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.