Mainos

Ruotsin rikoshistorian emämoka? Murhista syyttömänä tuomittu vapautumassa

Ruotsia kuohuttaa maan historian pahimmaksi oikeusmurhaksi luokiteltu skandaali, kun kahdeksasta murhasta tuomittu Sture Bergwall onkin todettu syyttömäksi.

Hän odottaa nyt Säterin pahamaineisessa vankimielisairaalassa vapautumistaan.

Bergwall - joka käyttti itsestään välillä nimeä Thomas Quick - tunnusti mielisairaalan terapiassa yli 20 vuotta sitten kolmisenkymmentä murhaa, ja hänet tuomittiin kahdeksasta. 

Sairaalan psykiatrit pitävät Bergwallia edelleen "psykopaattina ja patologisena valehtelijana, joka manipuloi ilman tunnontuskia".

Lääkäreiden mielestä hän on vaarallinen ympäristölleen ja itselleen, ja tarvitsee jatkossakin hoitoa suljetussa laitoksessa.

"Puoskareiden uhri"

- Tämä on todella vakavaa ja osoittaa, kuinka olen joutunut puoskareiden kynsiin. Kyse ei ole tieteestä, vaan siitä, että he haluavat puolustaa itseään ja klinikkaansa hintaan mihin hyvänsä. Kärsijöinä ovat potilaat - enkä suinkaan ole ainoa, Bergwall itse sanoo.

Falunin käräjäoikeus käsitteli vaatimusta Bergwallin vapauttamisesta lokakuun lopussa. Se määräsi hänet uuteen mielentilatutkimukseen, joka valmistunee ensi viikolla. Bergwall itse oli päätöksen jälkeen huojentunut. 

- Lopputulos on ainoa mahdollinen: minut vapautetaan, Bergwall sanoi Ruotsin TV4:n haastattelussa.

Bergwall on ollut Säterin vankimielisairaalassa vuodesta 1991 lähtien. Mutta aluksi ei suinkaan tuomittuna murhista, vaan useista alaikäisten raiskauksista, törkeästä tapon yrityksestä ja pankkiryöstöstä. Mikään puhdas pulmunen hän ei siis ole.

Tunnustukset huumehöyryissä

Pari vuotta myöhemmin Bergwallia oltiin jo kotiuttamassa Säteristä, kun hän ryhtyi tunnustamaan terapiaistunnoissa henkirikoksia. Istuntojen aikana hänelle määrättiin vahvoja, huumeeksi luokiteltuja lääkkeitä. Hän itse selittää valheellisia tunnustuksia huumeriippuvuudellaan, joka vain paheni sairaalassa. 

- Saadakseni lisää, kerroin lisää. Mitä enemmän sain, sitä enemmän kerroin, hän sanoo.

Tapaus Bergwallista on julkaistu Ruotsissa tuoreeltaan Dan Josefssonin kirjoittama uusi reportaasikirja, jossa romutetaan pala palalta Bergwallin psykiatrien, murhaa tutkineiden poliisien ja syyttäjän toiminta. 

- Säterissä uskottiin, että väkivaltarikolliset pystyivät hävittämään muististaan rikoksensa. He uskoivat vakavissaan että Sture Bergwall oli sarjamurhaaja, mutta ei tiennyt sitä itse. Seuraukset olivat katastrofaaliset, sanoo Dan Josefsson. 

Teoriaa traumaattisten tapahtumien häivyttämisestä sovellettiin aikaisemmin rikospsykiatriassa, mutta viimeaikainen tutkimus on hylännyt sen pääosiltaan. 

Murhatiedot mediasta

Bergwall oli seurannut lukuisten murhien uutisointia mediasta ja perusti mielikuvitukselliset kertomuksensa niihin.

Esitutkintojen aikana häntä käytettiin rikospaikoilla, ja poliisin videokuvista näkyy, kuinka sekaisin hän lääkkeistä oli.  Tekniset todisteet puuttuivat, ja tuomiot perustuivat käytännössä vain hänen omiin, sekaviin tunnustuksiinsa.

- Kun Bergwallin piti kuvailla kuinka murhat oli tehty ja miltä uhrit näyttivät, hän sanoi koko ajan väärin - koska ei tiennyt.  Tätä vähäteltiin, sillä psykiatrien mukaan "hän taisteli palauttaakseen torjumansa muistot". Mitä enemmän väärin hän kertoi, sitä syyllisempänä häntä pidettiin, Josefsson huokailee.

Mutta on myös sellaisia, joiden mielestä poliisi ja syyttäjä päätyivät Bergwallin syyllisyyteen vahvoin perustein. Esimerkiksi entinen oikeuskansleri Göran Stangertz sanoo, että esitutkinnat ovat ammattimaisesti tehtyjä ja osoittavat, että Bergwallin on täytynyt ollut murhapaikoilla, koska hän paljasti mediassa julkaisemattomia yksityiskohtia tapahtumien kulusta.

Bergwall tuomittiin lopulta kahdeksasta murhasta elinikäiseen pakkohoitoon Säterin vankimielisairaalassa. 

Valevyyhti purkautui

Käräjäoikeuksien huonosti perustellut päätökset askarruttivat jälkeenpäin monia. Viisi vuotta sitten Bergwall kertoi hänen tapaustaan penkoneelle toimittajalle, että kaikki tunnustukset olivat pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Siitä alkoi tapahtumien vyöry, jonka takaa paljastui Ruotsin historian kuohuttavin oikeusskandaali.

- Asiaa jälkikäteen selvitelleet syyttäjät huomasivat, että esitutkinta oli älyttömintä mitä he olivat koskaan nähneet. Poliisi oli esittänyt johdattelevia kysymyksiä ja "auttanut" Sture Bergwallia pikkuhiljaa päätymään johdonmukaiseen tarinaan. Mutta kaikki oli valhetta, Josefsson puuskahtaa.

Nyt Sture Bergwall on todetti syyttömäksi viimeiseenkin murhaan, josta hänet aikoinaan tuomittiin, ja keskustelu tapauksen tiimoilta vain kiihtyy.

Oikeusministeri Beatrice Ask pitää tapahtunutta Ruotsin nykyhistorian suurimmista skandaaleista, ja hän on asettanut asiantuntijaryhmän selvittelemään, miten oikeusmurha pääsi tapahtumaan.

"Nopeasti vapaaksi"

Bergwallin asianajaja Thomas Olsson uskoo tämän pikaiseen vapauttamiseen mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen, ja myös Bergwall itse on luottavainen. 

- Silloin ratkaisun taustalla on perinpohjainen dokumentti, jossa todetaan että olen terve ja minun kuuluu olla vapaana, Bergwall sanoo.

Säterin aluesairaala suljettuine osastoineen on paikkakunnan suurin työnantaja, ja monet pikkukaupungin asukkaat ovat olleet siellä jossain vaiheessa töissä.

Raatihuoneen torilla asioinut Bo Stålberg kertoo tavanneensa Sture Bergwallin henkilökohtaisesti käydessään korjaamassa tämän huoneen ilmastointilaitteen nelisen vuotta sitten. Stålbergin mielestä pakkohoitoon tuomittu vanki oli kummallinen. Stålberg vastustaa Bergwallin laskemista vapaalle jalalle.

 - Hänhän on sairas. Taustalla on luonnotonta lapsiin sekaantumista. Se ei parane pelkästään syömällä pillereitä Säterissä. Hän tarvitsee jatkuvaa hoitoa. Hän voi olla edelleen vaarallinen.

Jättikorvaukset valtiolta?

Monet MTV Uutisten jututtamista säteriläisistä olivat samaa mieltä, mutta he kieltäytyivät puhumasta tv-kameralle. Mielipiteet Bergwallin kohtelusta kuitenkin jakautuivat.

- Hänet pitäisi vapauttaa. Joillakin ihmisillä on taipumus puijata muita. Jotkut väittävät olevansa miljonäärejä, jotkut väittävät olevansa murhaajia. Hänellä oli tapana käydä uimahallissa vartijoiden seurassa kahvilla. Hän näytti aivan vaarattomalta, sanoi ostoksilta tullut Colette Dahl.

Kirjailija Dan Josefsson uskoo, että Sture Bergwall on nopeasti vapaa mies.

- Kuvittelisin että hän pääsee ulos jo ennen joulua tai mahdollisesti heti vuodenvaihteen jälkeen. Sen kauempaa häntä tuskin voidaan pitää lain nojalla säilössä. 

Ruotsissa jännitetään jo nyt, kuinka valtavat korvaukset valtio joutuu maksamaan yli 20 vuotta murhista syyttömänä mielisairaalassa pidetylle Bergwallille.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.