Mainos

Ruotsin saaristossa sukellusveneellä vain muutama poistumispaikka

Suomalaiskomentajan mukaan mahdollisella sukellusveneellä Tukholman edustalla on vain muutama poistumispaikka.

– Alueet, missä havaintoja on tehty, ovat erittäin soveliaita sukellusveneelle, mutta näiltä alueilta – etenkin viimeiseltä havaintoalueelta, on vain kolme syvännettä, mistä pääsee pois, komentaja evp. Jyrki Berner sanoo MTV:n Huomenta Suomessa. 

Komentaja Jyrki Berner on aiemmin toiminut Suomen puolustusvoimissa sukellusvenetorjuntayksikön päällikkönä. Hänen mukaansa sukellusveneen on jossain vaiheessa tultava pintaan.

– Sukellusvene voi olla pinnan alla kolmesta viiteen päivään. Sieltä loppuu ensimmäisenä hengityskelpoinen happi ja silloin on tultava vaihtamaan ilmaa. 

Tukholman saaristossa Ruotsi on jatkanut etsintäoperaatiotaan perjantaista asti. Maan puolustusvoimat kertoi aikaisemmin saaneensa kolme uskottavaa havaintoa. 

Berner sanoo pitävänsä todennäköisenä, että alueella on sukellusvene, mutta sanoo että on mahdoton sanoa minkämaalaisesta aluksesta voisi olla kyse. 

– Sanoisin, että havainnon jälkeen on lähes varmaa, että alueella on sukellusvene. Meren pinta oli lähes tyyni havaintoalueilla ja sitten näkyy kuohuntaa, niin asia ei ole kovin epäselvä. Suomessa sukellushavainnot luokitellaan mahdollisiksi, todennäköisiksi ja varmoiksi. Pitäisin tätä varmana.

– Motiiveista voi vain spekuloida, miksi se olisi siellä. Ruotsilla oli kyllä iso sotaharjoitus, ehkäpä suurin sitten kylmän sodan jälkeen. 

Ruotsin puolustusvoimat on julkistanut myös kuvan, jossa kerrotaan näkyvän pintaan noussut tuntematon esine. Jos havainnot vahvistetaan lopulta venäläiseksi sukellusveneeksi, niin kyseessä olisi vakava asia. 

– Jos toisen valtion alueelle tunkeudutaan hyvin syvälle saaristoon, niin kyseessä on vakava asia.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.