Mainos

Ruotsin sukellusvenetilaus varmistui – veneet valmiita 2022

Ruotsin puolustusmateriaalilaitos on solminut Saabin kanssa lähes miljardin euron arvoisen sopimuksen kahden uuden sukellusveneen hankkimisesta ja kahden vanhan korjaamisesta.

Uusista A26-mallin sukellusveneistä tulee Saabin mukaan kestäviä, vaikeasti havaittavia ja erinomaisesti ohjattavia kaikissa vesissä. Niiden elinkaaren aikaisia kustannuksia ennakoidaan pieniksi.

Saabin mukaan uudet sukellusveneet valmistuvat vuonna 2022.

Ruotsi ilmoitti sukellusvenetilauksen tekemisestä maaliskuussa. Maa on kertonut lisäävänsä puolustusmenojaan kiristyneen turvallisuustilanteen vuoksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.