Mainos

Ruotsin tiet EU:n turvallisimpia

Ruotsissa tapahtuu vähiten liikennekuolemia EU-alueella, käy ilmi Eurostatin tilastoista. Suomen tiet sijoittuivat EU:n vertailussa neljänneksi turvallisimmiksi.

Vuonna 1998 Ruotsin teillä kuoli 60 ihmistä miljoonaa asukasta kohden. Britanniassa liikenneturvallisuus on melkein samaa luokkaa; siellä vastaava luku oli 61 ihmistä miljoonaa kohti. Kolmanneksi turvallisin oli Hollanti 68 kuolemalla miljoonaa asukasta kohden.

Eniten kuolemantapauksia liikenteessä sattuu Portugalissa: 243 kuolemaa miljoonaa kohden. Eurostatin tilastosta kertoi Dagens Nyheter -lehti. Koko EU:n alueella liikennekuolemien määrä väheni 26 prosenttia vuosina 1990 ja 1998.

Tutkija Anders Lie Ruotsin liikenneturvakeskuksesta kertoo, että onnettomuuksien väheneminen selittyy huonommilla taloudellisilla ajoilla.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.