Mainos

Ruotsin Uppsalassa on pidätetty terroristiepäilty – poliisi vaitonainen

Ruotsissa Uppsalan alueella yksi ihminen on pidätetty epäiltynä terroristisen rikoksen suunnittelusta, kertoo Upsala Nya Tidning UNT. Viranomaiset ovat vaitonaisia tapauksesta.

Tapauksesta kertoo myös Aftonbladet.

Epäillyn suunnitelmasta ei ole kerrottu tietoja julkisuuteen. Tapausta tutkii Ruotsin poliisin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu Säpo.

– Voin kertoa, että henkilö on pidätetty epäiltynä terrorismirikoksen valmistelusta. Tutkintaa johdetaan täällä Säpossa, kertoo Säpon lehdistösihteeri Simon Bynert Aftonbladetille.

UNT kirjoittaa, että epäiltynä olisi mieshenkilö. Lehden mukaan häntä epäillään rikoksen suunnittelusta alkaen tuntemattomasta ajankohdasta aina marraskuun 13. päivään saakka ainakin Bålstassa Uppsalassa.

Lehden mukaan mies olisi pidätetty ensin poissaolevana sunnuntaina illalla. Kello 21.30 hänet saatiin pidätettyä ja klo 23 hänet toimitettiin syyttäjälle.

Epäillyllä on oikeusavustaja.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.