Mainos

Ruotsissa hallituksen kaatumisella vain vähäisiä vaikutuksia

Hallituksen kaatumisen ja ennenaikaisten vaalien ei uskota vaikuttavan merkittävästi Ruotsin talouteen. Näin arvioivat uutistoimisto TT:n haastattelemat asiantuntijat.

Ilmoitus uusista vaaleista ei tuoreeltaan eilen vaikuttanut merkittävästi osakekursseihin Tukholman pörssissä tai Ruotsin kruunun kurssiin.

– Ruotsin talous on hyvässä kunnossa sekä julkisella että yksityisellä puolella. Mitä tasapainottamispolitiikkaan tulee, Allianssin (opposition) ja sosiaalidemokraattien välillä ei ole niin suurta eroa, sanoo Ruotsin finanssivalvontaviranomaisen edustaja John Hassler TT:lle.

Asiantuntijat arvioivat TT:n mukaan kuitenkin, että poliittisen kriisin aiheuttama epävarmuus saattaa pitkällä aikavälillä vaikuttaa hillitsevästi investointeihin.

Sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen hallitus kaatui eilen, kun sen budjettiesitys hylättiin valtiopäivien äänestyksessä. Valtiopäivät asettui tukemaan oppositiossa olevien porvareiden budjettiesitystä. Tämän vuoksi pääministeri Stevan Löfven julisti maahan uudet vaalit maaliskuussa.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.