Mainos

Ruotsissa jälleen uusia epäilyjä vedenalaisesta toiminnasta

Ruotsissa puolustusvoimat on kertonut, että laivaston huhtikuinen harjoitus Tukholman saaristossa keskeytyi epäilyyn tuntemattomasta vedenalaisesta toiminnasta.

Puolustusvoimat kertoi jo aiemmin harjoituksen keskeytymisestä, mutta antoi lisätietoja vasta keskiviikkona.  

Svenska Dagbladetin haastatteleman puolustusvoimien tiedottajan mukaan harjoituksen keskeyttämisen jälkeen epäilyjä tarkistettiin muun muassa sukelluksilla.  

Lehden mukaan puolustusvoimat ei ole suostunut tarkentamaan, millaiset havainnot laukaisivat epäilyt. Lehden lähteen mukaan havaintoja olisi ollut kolme.  

Huhtikuun lopussa pidetty harjoitus keskittyi muun muassa sukellusveneentorjuntaan.  

Ruotsissa etsittiin kuumeisesti vierasta sukellusvenettä lokakuussa 2014. Puolustusvoimat vahvisti myöhemmin aluevesiloukkauksen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.