Mainos

Ruotsissa kiivas keskustelu turvapaikanhakijoiden ikätesteistä – "Jotkut alaikäisinä esiintyneet ovat olleet jopa 40-vuotiaita"

Ruotsissa on syntynyt kiivas keskustelu turvapaikanhakijoiden ikämäärityksistä.

Osa kyseenalaistaa turvapaikanhakijoiden ikätestit, joilla koitetaan selvittää niiden henkilöiden ikä, jotka eivät osaa sitä kertoa maahan tullessaan, tai jotka vaikuttavat huomattavasti vanhemmilta, kuin mitä sanovat olevansa.

Keskustelu maahanmuuttoviraston testien paikkansapitävyydestä ja testauksen eettisyydestä yleensä sai uusia kierroksia eilen, kun Karoliinisen instituutin dosentti ja pitkään lastenlääkärinä työskennellyt  Josef Milerad nosti asian esiin ruotsalaisessa lääkärilehdessä.

Ruotsissa on aiemmin keskusteltu muu muassa siitä, ovatko ikätutkimukset eettisiä, mutta Milerad katsoo kirjoituksessaan, että täysin epäeettistä olisi se, jos niitä ei tehtäisi.

"Jopa 40 prosenttia todellisuudessa aikuisia"

Hän kertoo sanomalehti Expressenille olleensa mukana useiden maahanmuuttajalasten terveystarkastuksissa ja ikämäärityksissä kouluissa, ja hänen arvionsa mukaan jopa 40 prosenttia alaikäiseksi itseään väittävistä on todellisuudessa noin 20-25-vuotiaita.

– Pieni joukko näistä on ollut jopa 30-40-vuotiaita.

Hänen mukaansa se on ollut havaittavissa esimerkiksi siten, että henkilöllä on ollut harmaantuneet hiukset ja ryppyinen iho. Hän ihmetteleekin, miksi tällaisia tapauksia ei ole kyseenalaistettu jo turvapaikanhakijan rekisteröimisvaiheessa.

Milerad kannattaa siis ikätarkastuksia, koska niillä voidaan taata, että ne, jotka ovat oikeasti lapsia, saavat tarvitsevansa tuen ja avun.

Hän muistuttaa, että väärän ikäisenä esiintyvä voi kohdata monia ongelmia.

Ongelmia kouluterveydenhuollossa

Milerad nostaa esiin mielestään tyypillisen tapauksen koulumaailmasta.  

– Esimerkiksi niin, että 12-vuotiaiden luokkaan sijoitetaan oppilas, jonka maahanmuuttovirasto on kirjannut 12-vuotiaaksi. Kuitenkin jo matala ääni ja voimakas parrankasvu kertoo, että kyseessä on vanhempi, kenties 16-vuotias henkilö, Milerad avaa.

Mikäli koulu ei puutu asiaan, edessä voi olla ongelmia esimerkiksi oikeanlaisen kouluterveydenhuollon suhteen.

– Jos koulu luottaa maahanmuuttovirastoon ja pitää todellisuudessa 16-vuotiaan pojan neljä vuotta nuorempien ryhmässä, saa hän koulussa rokotusohjelmaan kuuluvan rokotuksen myös 12-vuotiaan annostuksella.  

– Toisaalta esimerkiksi urheilukilpailuissa hänen tulisi kilpailla oman ikäisten sarjassa. Lapsen parasta siis olisi, että hän saisi opiskella oman ikäistensä kanssa ja saada ikätasoaan vastaavan terveydenhuollon.

Ruotsiin on tullut jutun mukaan noin 31 000 turvanpaikanhakijalasta ilman huoltajaa. 

Vaikea aihe

Aihe on hyvin sensitiivinen ja kiistanalainen minkä vuoksi Milerad uskoo, ettei monikaan lääkäri uskalla ottaa kantaa ikätarkastuksiin.

– He eivät halua leimautua muukalaisvihamielisiksi.

Milerad itse toivoo, että aiheesta voitaisiin käydä asiallista ja ammattimaista keskustelua.

Expressen-lehdelle antamassaan haastattelussa hän myös muistuttaa, että lääkärien pitää uskaltaa kyseenalaistaa ikä, jos siihen on tarvetta.

– Röntgenkuvien, terveystutkimuksen ja kunnollisen keskustelun perusteella ihmisen iästä saa jo hyvän selvyyden. Vaikkakaan ei 100 prosenttista varmuutta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.