Mainos

Ruotsissa parannetaan siirtolaistyttöjen asemaa

Ruotsin hallitus esitteli tänään toimenpidelistan siirtolaistyttöjen aseman parantamiseksi. Yhteiskunnan toimia on kiirehditty sen jälkeen, kun kurdi-isä tunnusti murhanneensa tyttärensä Fadime Sahindalin, joka vastoin isän tahtoa seurusteli ruotsalaismiehen kanssa.

Fadimen suorana televisioiduista hautajaisista on kulunut runsas viikko. Ruotsi haluaa nyt tehdä selväksi, että naisilla on oikeus elää maassa omaa elämäänsä ja valita itse puolisonsa, eikä näitä oikeuksia voi loukata siirtolaisperheiden patriarkaalisiin traditioihin vedoten.

Toimenpidelistaan kuuluu lukuisia kohtia, muun muassa avioikärajan nostaminen 18 vuoteen myös ulkomaalaisille, parempi suoja uhatuille lapsille ja nuorille, mahdollisuus entistä laajemmalle ulottuviin lähestymiskieltoihin, rikosten uhrien aseman ja todistajien suojan parantaminen sekä siirtolaisille annettava perusteellisempi tieto ruotsalaisen yhteiskunnan säännöistä.

Integraatioministeri Mona Sahlinin mukaan siirtolaistyttöjen asemaan suhtaudutaan Ruotsissa nyt vakavammin.

- Fadimen murha ja siitä seurannut keskustelu ovat panneet vauhtia moniin, jotka eivät aikaisemmin ottaneet asiaa tarpeeksi vakavasti. Mutta tämä ei ole mikään paketti, vaan alku prosessille, joka johtaa toivottavasti lisätoimiin, konkreettisiin ehdotuksiin ja muutoksiin. Fadime jätti jälkeensä jonkinlaisen tehtävän, kun hänet murhattiin. En kuitenkaan halua kutsua tätä Fadime-paketiksi, Sahlin sanoo.

Listan toimenpiteet maksavat 80 miljoonaa kruunua eli vajaat kymmenen miljoonaa euroa, josta suurin osa sisältyy jo eri ministeriöiden nykyisiin budjetteihin.

- Mukana on myös uutta rahaa. Ja meidän täytyy panna tähän vielä enemmänkin rahaa kuin nämä 80 miljoonaa kruunua, Sahlin ilmoitti.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 14.02.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.