Mainos

Ruumis tiputettiin parvekkeelta Kölnissä

Saksassa Kölnissä sijaitsevassa lastentarhassa on jouduttu todistamaan karmeaa tapausta, kun tarhan edustalle tiputettiin ruumis korkeasta kerrostalosta.

Poliisin mukaan ruumis oli ilmeisesti tiputettu alas yhdeksännessä kerroksessa sijaitsevan asunnon parvekkeelta.

– Tämä on aivan käsittämätöntä. Alhaalla on lastentarha ja lapset ovat nähneet kaiken. He olivat juuri aamupalalla, kun ruumis putosi pihalle. Tämä ei ole missään tapauksessa kaunis näky, silminnäkijä Tobias Zirke kertoi.

Poliisin mukaan mies ei saanut surmaansa pudotuksessa, vaan oli kuollut jo ennen sitä. Ruumis oli jo pihalle pudotessaan pahoin hajonnut.

Kuolinsyytä ei ole vielä pystytty määrittelemään, mutta poliisi ei ole sulkenut pois rikoksen mahdollisuutta. Ruumiin epäillään kuuluvan 36-vuotiaalle liettualaismiehelle.

Kölnische Rundshau -lehden mukaan mies oli ilmoitettu kadonneeksi 10. kesäkuuta, viimeinen havainto miehestä on toukokuun lopulta.

Todistajat ovat kertoneet poliisille kuulleensa vaimean äänen pudotuksesta. Tämän lisäksi naapurit olivat kertoneet huomanneensa talossa epämiellyttävän hajun jo muutamaa päivää aikaisemmin.

Poliisilla ei ole tapauksessa toistaiseksi muita vihjeitä. Asunnossa ei ollut muita henkilöitä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.