Mainos

Ruumishuoneelle elävän naisen lähettäneelle lääkärille syytteet – nainen heräsi kylmiöstä

Saksassa elävän naisen vahingossa ruumishuoneelle lähettänyt lääkäri on saamassa syytteet muun muassa heitteillejätöstä, kertoo The Local. Viranomaiset tiedottivat asiasta eilen.

Tapaus sattui Saksan länsiosassa sijaitsevassa Gelsenkirchenin kaupungissa tämän vuoden maaliskuussa. 92-vuotias ruumishuoneelle lähetetty nainen oli havahtunut kylmähuoneessa.

Vanhainkodissa asunut nainen oli ollut ennen tapausta jo pitkään sairaana, kertoo Berliner Morgenpost.

Hoitaja oli löytänyt naisen, joka ei ollut hengittänyt. Hoitaja ei ollut havainnut naisella myöskään pulssia, joten paikalle oli hälytetty lääkäri. Lääkäri julisti vanhuksen kuolleeksi.

Ennen ruumishuoneelle lähettämistä naisen omaiset oli hälytetty paikalle jättämään tälle jäähyväiset.

Tämän jälkeen nainen oli toimitettu ruumishuoneelle. Illalla nainen havahtui ruumishuoneen kylmiöstä ja alkoi huutaa apua.

Nainen toimitettiin ruumishuoneelta sairaalaan, jossa hän kuitenkin menehtyi kaksi päivää myöhemmin. Syyttäjien mukaan naisen kuolema ei kuitenkaan aiheutunut kylmiössä olemisesta.

Naisen ruumishuoneelle lähettänyt lääkäri saa tapauksesta syytteet ruumiillisen vamman aiheuttamisesta sekä heitteillejätöstä.

Oikeudenkäynnille ei ole vielä määrätty päivää.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.