Mainos

Sää suosii metsäpalojen sammutustöitä Australiassa

Viilentyneen sään ja kiivaiden sammutustoimien ansiosta yhä useampi Australian metsäpaloista on saatu palomiesten hallintaan.

Mahdollisimman moni joulupäivästä asti Kaakkois-Australiassa riehuneista paloista yritetään tänään sammuttaa kokonaan, sillä huomenna sään ennustetaan jälleen lämpenevän ja tuulen yltyvän.

Viranomaisten mukaan suurimman osan paloista pitäisi olla palomiesten hallinnassa viikonloppuun mennessä. He kuitenkin muistuttavat, ettei kriisi ole ohi: on eri asia saada palo hallintaan kuin varsinaisesti sammuttaa se.

Noin 3000 palomiestä osallistuu edelleen New South Walesin osavaltiota piinaavien metsäpalojen sammuttamiseen.

Palot ovat tuhonneet lukuisia koteja ja saartaneet Sydneyn miljoonakaupungin.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.