Mainos

Saharov-palkinto Isisin seksiorjuudesta paenneille

Äärijärjestö Isisin seksiorjuudesta paenneille jesidinaisille myönnettiin mielipiteenvapauden Saharov-palkinto.

Euroopan parlamentti myöntää vuosittain Saharov-palkinnon poikkeuksellisella tavalla ihmisoikeuksia edistäneille henkilöille.  

Irakilaiset Nadia Murad ja Lamija Aji Bashar joutuivat Isisin sieppaamiksi vuonna 2014. Paettuaan he ovat kertoneet julkisuudessa kokemuksistaan Isisin orjuudessa.  

Naisista on tullut jesidiyhteisön keulahahmoja heidän levittäessään tietoutta yhteisön kokemista raakuuksista Isisin käsissä.

Molempia kidutettiin

Isis sieppasi nyt 23-vuotiaan Muradin elokuussa 2014 kotikylästään Kochosta. Hänet vietiin Mosuliin. Vankeusaikana Muradia kidutettiin ja raiskattiin.  

Bashar oli vain 16-vuotias, kun hänet siepattiin samasta kylästä kuin Murad. Bashar joutui katselemaan, kun Isisin jäsenet tappoivat hänen perheensä ja ystävänsä. Bashar otettiin orjaksi ja myytiin. 20 vankeuskuukauden jälkeen hän pakeni, mutta päätyi häntä kiduttaneen irakilaismiehen käsiin.  

Bashar pakeni ystävänsä kanssa miehen käsistä. Pakomatkalla Bashar sai kasvoihinsa palovammoja ja menetti toisen silmänsä, kun hänen ystävänsä astui maamiinaan.

Verrattavissa kansanmurhaan

Isisin toissa vuonna tekemä massamurha on pakottanut kymmenettuhannet jesidit pakenemaan kodeistaan. YK:n mukaan Isisin tarkoituksena on ollut hävittää koko jesidiyhteisö, eli äärijärjestön tekoja voi verrata kansanmurhaan.  

Murad on ilmaissut puheissaan turhautumisensa kansainvälistä yhteisöä kohtaan. Hänen mukaansa jesidit on hylätty ja jätetty raa'an väkivallan armoille.

Palkinto annetaan joulukuussa

Mielipiteenvapauden palkinto on nimetty venäläisen fyysikon Andrei Saharovin mukaan. Murad ja Bashar vastaanottavat 50000 euron arvoisen palkinnon joulukuussa Ranskassa.  

Palkinnon saajaksi olivat ehdolla myös Turkin opposition suurimman lehden Cumhuriyetin entinen päätoimittaja Can Dundar. Dundar on ollut maanpaossa sen jälkeen, kun hänet tuomittiin lähes kuudeksi vuodeksi vankilaan uutisesta, joka koski aseiden salakuljetusta Syyriaan.  

Ehdokkaana oli myös Krimin tataarijohtajiin kuuluva Mustafa Dzhemilev, jolta Venäjä on estänyt pääsyn niemimaalle.  

Viime vuonna Euroopan parlamentti myönsi Saharov-palkinnon saudibloggaaja Raif Badawille, joka tuomittiin Saudi-Arabiassa islamin halventamisesta kymmenen vuoden vankeuteen ja tuhanteen raipaniskuun.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.