Mainos

Saksa ostamassa listan veronkiertäjistä 2,5 miljoonalla

Saksan hallitus aikoo ostaa tietokonelevyn, jolla on tiedot 1500 veronkiertäjästä. Valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen mukaan alustava päätös on jo tehty.

- Meillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, hän sanoo.

Schäublen mielestä listan ostamiseen on oikeudelliset perusteet, vaikka tiedot olisi varastettu Sveitsin pankeista.

Hän muistuttaa, että Saksan tiedustelupalvelu osti samanlaisen listan Liechtensteinista vuonna 2008, eikä tietojen hankintatapaa ole kyseenalaistettu oikeudessa.

Tuntematon välittäjä pyytää nimilistasta 2,5 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa levyn tiedot voisivat tuoda valtiolle jopa sata miljoonaa euroa.

Sveitsi on suuttunut Saksan suunnitelmista hyödyntää laittomasti hankittuja tietoja.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.