Mainos

Saksa-Yhdysvallat -peliä jännitettiin avaruudessa saakka

Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä on eletty viime päivinä maaotteluhengessä.

Asemalla on tällä hetkellä kolme astronauttia, joista kaksi on kotoisin Yhdysvalloista ja yksi Saksasta. Nasan astronautit Reid Wiseman ja Steve Swanson ja Euroopan avaruusjärjestön astronautti Alexander Gerst katsoivat  jalkapallon MM-kisojen G-lohkon Saksa-Yhdysvallat ottelun kansainvälisellä avaruusasemalla. 

Ennen ottelua kolmikko löi vetoa tuloksesta.

– Jos Yhdysvallat voittaa, päähäni piirretään pieni Yhdysvaltain lippu. Jos sen sijaan Saksa voittaa, heidän (Wiseman ja Swanson) pitää ajella päänsä kaljuksi, Gerst kertoi kolmikon vedonlyönnistä.

Saksa voitti ottelun 1-0, joten avaruusasemalla alkanee pian parturointi.

Ottelua odotellessa kolmikko teki oman versionsa peliliikkeistä videolle, jolla on osuva nimi ”Out of This World Cup”.


Wiseman ja Gerst saapuivat avaruusasemalle 28. toukokuuta. He ovat asemalla marraskuuhun asti. Swanson saapui 25. toukokuuta ja hän on avaruudessa syyskuuhun saakka. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.