Mainos

Saksalaisen koulusurmaajan isä käräjille - useita syytteitä

Saksalaisen koulusurmaajan isä Joerg Kretschmer on joutunut käräjille aselain rikkomisesta. Samalla Stuttgartin oikeus käsittelee myös syytteet vammantuottamuksesta ja taposta. Mikäli isä todetaan syylliseksi, häntä saattaa odottaa useiden vuosien vankilatuomio.

Aikaisemmin toinen tuomioistuin on päättänyt, että isää ei voida syyttää ampuma-aserikosta vakavammista rikoksista.

Kretschmerin poika Tim ampui vuonna 2009 15 ihmistä sekä itsensä etelä-saksalaisessa Winnendenin kylässä. Ampumiset tehtiin isän 9-millimetrisellä Beretta-pistoolilla.

51-vuotias bisnesmies Kretschmer säilytti asettaan ladattuna sängyn vieressä murtovarkaiden varalta sen sijaan, että se olisi ollut lain mukaisesti lukkojen takana. Syyttäjän mukaan tämä virhe maksoi kolmen opettajan, yhdeksän oppilaan ja kolmen muun ihmisen hengen.

Kretschmerin lakimies on kertonut oikeudessa, että isä syyttää itseään siitä, ettei hän ymmärtänyt, miten häiriintynyt hänen lapsensa oli. Isä on myös joutunut psykiatriseen hoitoon ja hänellä on itsemurha-ajatuksia.

Oikeuden päätettäväksi jää nyt, miten laajasti isää voidaan syyttää hänen poikansa rikoksista. Istunto tulee olemaan hyvin suuri, sillä käsittelyssä kuullaan 40 todistajaa. Oikeuden lopullista päätöstä odotetaan tammikuuksi.

Winnendenin ampumavälikohtaus nosti Saksassa vaatimuksia aselain tiukentamiselle. Samoin väkivaltaiset pelit, esimerkiksi surmaajan pelaama "Counterstrike" halutaan kieltää.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.