Mainos

Saksalaislapsilla äärioikeistoleiri Ruotsin metsissä – "Kävelivät univormuissa tiukassa tahdissa"

Ruotsissa pidettiin viikon mittainen äärioikeistolaisen järjestön lastenleiri. Syvällä Smålandin metsissä leireili noin 30-40 lasta ja nuorta, jotka Expressenin mukaan olivat kaikki ”vaaleatukkaisia, kurissa ja järjestyksessä olevia lapsia”.

Lapsilla oli samanlaiset asut, joissa oli puna-valko-musta merkki. Kun Expressenin Kvällsposten vieraili leirillä, seisoivat lapset tiukassa rivissä lipun vieressä. Lipussa liehui suuri myrskylinnun (Sturmvogel) kuva.

Viikon mittaisen leirin järjesti äärioikeistolainen nuorisojärjestö Sturmvogel.

Lapset lähtivät kohti kotimaata

Tänään lapset ja nuoret jättivät leirielämän taakseen ja lähtivät matkalle kohti kotimaata Saksaa. Expressenin mukaan nuoret piileskelivät sisällä kaupassa siihen saakka, kun juna saapui asemalle. Junaan he astelivat täsmälliessä tahdissa.

– Ryhmä vaikutti selvästi stressaantuneelta, kertoo Kvällspostenin valokuvaaja Peo Möller.

Junasta joukkio jatkoi matkaansa satamaan ja siitä laivalla Rostockiin.

Poliisi kertoo lehdelle, ettei ole huolestunut järjestön pitämästä leiristä ja tiesi siitä etukäteen.

– Meillä ei ole ollut heidän kanssaan ongelmia. Pitäisin myös hyvin epätavallisena sitä, että saksalaiset äärioikeistolaiset tulisivat Ruotsiin suuremmassa mittakaavassa, poliisi kertoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.