Mainos

Saksan sallii kantasolujen rajoitetun tuonnin

Saksan liittopäivät on äänestänyt ihmisen kantasolujen rajoitetun tuonnin puolesta. Päätöksen mukaan kantasoluja voi tuoda Saksaan vain tutkimusta varten. Tuonnin puolesta äänesti 340 kansanedustajaa ja vastaan 265 edustajaa. Kansanedustajat saivat äänestää ilman puolueryhmäkuria omantuntonsa mukaan.

Saksassa ihmisalkio on lailla suojattu, eikä sitä saa käyttää kantasolujen lähteenä. Nykyinen laki ei kuitenkaan sano mitään kantasolujen tuonnista. Eilinen äänestys koski vasta periaatetta. Lakia kantasolujen tuonnista valmistellaan parhaillaan. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sanoi puheessaan liittopäiville, että kantasolututkimuksen avulla voidaan päästä parantumattomien tautien hoidossa eteenpäin.

(STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.