Mainos

Saksassa alkaa julkisen alan lakko

Julkisen sektorin työntekijät aloittavat laajan lakon Saksassa. Ammattiliitot äänestivät myöhään torstai-iltana lakon aloittamisesta, kieltäydyttyään maan hallituksen palkkatarjouksesta.

Lakon piiriin kuuluu muun muasssa virkamiehet, julkisen liikenteen kuljettajat, opettajat ja roskakuskit. Yhteensä lakkoilijoita on yli 3 miljoonaa. Työtaistelun on määrä alkaa ensi viikon alussa. Julkisen sektorin liitot toivovat kuitenkin neuvottelujen lakon peruuttamiseksi jatkuvan siihen asti.

Viimeksi Saksan julkinen sektori lakkoili kahdeksan vuotta sitten.
(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.