Mainos

Saksassa rakennettiin yhteyttävä levätalo

Hampurissa Saksassa on rakennettu levätalo, joka tuottaa yhteyttämällä rakennuksen tarvitseman energian. Talon seinät ja ikkunat muistuttavat akvaarioita. Seinien ja ikkunoiden välissä kasvatetaan leviä.

– Levät tuottavat lämpöä eräänlaisessa ekologisessa reaktorissa ja lämpö siirretään talon energiakeskukseen. Siellä se käytetään juomaveden ja rakennuksen lämmittämiseen, selittää projektipäällikkö Martin Kerner.

Asunnot näyttävät sisältä tavanomaisilta. Parvekkeen reunalla on kuitenkin pari vihertävän nesteen täyttämä levien kasvatusallasta. Levien ansiosta asukkaiden energialasku on pieni.

– Tällä hetkellä emme maksa mitään, koska tämä on passiivitalo ja kaikki on hyvin eristetty, sanoo talossa asuva Laura Gador.
Rakennuksen suunnittelijat lupaavat, että leväviljelmät tuottavat biopolttoainetta ja lämpöä, varjostavat rakennusta ja vähentävät katumelua.
– Tämä talo on tulevaisuuden visio. Sen lisäksi, että tämä on visio, tämä on myös vastaus kysymyksiin, joita kysyimme jo 30 vuotta sitten, kertoo levätalon suunnitellut arkkitehti Dietmar Walbert.
Kaiken lisäksi seinillä ja ikkunoilla kasvavat levät ovat syötäviä, vaikka niitä ei ainakaan vielä suunnitella käytettäväksi asukkaiden ruokana.
– Tätä voi hyvin syödä, markkinoi Martin Kerner ja kauhaisee vakuudeksi levämassaa suuhunsa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.