Mainos

Saksassa vaaditaan USA:n lähettilään eroa Wikileaks-kohun vuoksi

Saksassa on vaadittu Yhdysvaltojen suurlähettilään eroa Wikileaks-kohun vuoksi.

Yhdysvaltojen Saksan-suurlähettiläs Philip Murphy joutui noloon valoon, kun Saksan hallitusta pilkkaavia sähkeitä vuoti julkisuuteen.

Amerikkalaisdiplomaattien sähkeissä arvostellaan muun muassa liittokansleri Angela Merkeliä. Hänen sanotaan välttelevän riskinottoa ja toimivan harvoin luovasti. Myös ulkoministeri Guido Westerwelle sai kuulla olevansa epäpätevä, turhamainen ja Amerikka-kriittinen.

Murphyn kotiuttamista on vaatinut kaksi kansanedustajaa, jotka edustavat ulkoministerin vapaademokraatti-puoluetta (FDP). Torstaina FDP erotti puolueen päämajan johtohahmon, jonka kerrottiin vuotaneen tietoja Yhdysvaltojen suurlähetystölle.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.