Mainos

FBI pidättänyt miehen epäiltynä salaisten koodien varastamisesta

Yhdysvalloissa liittovaltion poliisi FBI on pidättänyt miehen, jonka epäillään varastaneen muiden valtioiden tietojen hakkeroimista varten kehitetyt salaiset koodit.  

Viranomaisten mukaan 51-vuotias mies työskenteli turvallisuusvirasto NSA:n alihankkijana toimivassa Booz Allen Hamilton -yrityksessä. Kyse on samasta yrityksestä, jonka palkkalistoilla oli aikanaan myös tietovuotaja Edward Snowden.  

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan miestä syytetään valtion omaisuuden varastamisesta ja salaisen tiedon luvattomasta viemisestä ja säilyttämisestä. Kuusi miehen hallussa olleista asiakirjoista oli luokiteltu huippusalaisiksi.  

Miehen asuntoon, autotalliin ja autoon tehtiin kotietsintä 27. elokuuta, ja hänet pidätettiin kaksi päivää myöhemmin, BBC kertoi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.