Mainos

Salametsästys kasvaa Afrikassa – sarvikuonojen sarvi kultaa arvokkaampaa

Afrikassa salametsästys on ollut viime vuosina selvässä kasvussa. Asiantuntijoiden mukaan kasvua ruokkii lisääntynyt kysyntä Kiinassa ja muualla vaurastuvassa Aasiassa.

Esimerkiksi suojeltujen sarvikuonojen sarvesta on maksettu paikoin jo korkeampaa hintaa kuin kullasta. Sarvea ja norsunluuta käytetään muun muassa perinteisenä lääkkeenä.

Suurin osa Afrikan sarvikuonoista elää Etelä-Afrikassa. Salametsästäjät ovat surmanneen maassa alkuvuoden aikana jo lähes 200 uhanalaista eläintä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.