Mainos

Salolainen: Nuoret avainasemassa Brexit-äänestyksessä

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen uskoo, että äänestysaktiivisuus tulee ratkaisemaan Britannian kansanäänestyksen. Britit äänestävät torstaina maan jatkamisesta EU:n jäsenmaana.

Tuoreimpien kyselyiden mukaan eroa kannattavia olisi hieman enemmän kuin EU-jäsenyyttä puolustavia.

Britanniassa suurlähettiläänä toiminut Salolainen sanoo, että ratkaisevaa on se, mikä väestöryhmä lähtee vaaliuurnille.

– Mielestäni lopputulos perustuu aika paljon siihen, ketkä äänestävät. Yleensä Britannian EU-parlamenttivaaleissa ne, jotka suhtautuvat kriittisesti EU:hun, ovat olleet aktiivisempia. Nuoriso taas on tottunut matkustamaan ja pitää EU:ta ja Eurooppaa erittäin hyvänä asiana. Nuoriso on kuitenkin yleensä aika passiivista äänestämään. 

Salolaisen mukaan kannatusosuudet voivat vielä muuttua reippaastikin esimerkiksi mahdollisen terroriteon seurauksena. Hän uskoo, että viimeisellä kampanjaviikolla osapuolet keskittyvät talouteen ja maahanmuuttoon. 

– Jäsenyyttä puolustavien mukaan erosta seuraisi valtava sekasotku, joka vaikeuttaa Britannian edellytyksiä toimia maailmanmarkkinoilla. Ei-puoli puoli taas korostaa Britannian itsenäisyyttä tehdä omia päätöksiä ja vastustaa ”Brysselin sosialisteja”. Tämä on hyvin nationalistinen ja oikeistopopulistinen kanta, joka on saanut paljon kannatusta. Vastustajat pelottelevat myös pakolaistulvalla. He uskovat, että Turkista tulee hirvittävä määrä väkeä Britanniaan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.