Mainos

Sandy vavisuttaa jo New Yorkia – romahdutti nostokurjen keskellä Manhattania

Hurrikaani Sandyn tuulet ovat alkaneet ravisuttaa jo New Yorkia.

NBC:n mukaan hirmumyrskyn tuulet romahduttivat osittain Manhattanilla sijaitsevalla rakennustyömaalla olleen nostokurjen.

Nostokurki taittui ja jäi roikkumaan pilvenpiirtäjän huipulle.

Pelastuslaitos on tyhjensi tapahtuman seurauksena rakennusta ympäröivät kadut ja evakuoi asukkaita läheisistä rakennuksista.

Sandy on aiheuttanut tuhoa jo muuallakin. North Carolinan rannikolla hurrikaani upotti purjealuksen, joka oli historiallisen HMS Bounty-laivan kopio. Raporttien mukaan laiva on uponnut, mutta sen masto on yhä näkyvissä.

Merivartiosto pelasti merihätään joutuneen laivan miehistön 14 jäsentä pelastuslautoilta. Kahta etsittiin yhä mereltä.

Bounty oli kopio englantilaisesta laivasta, joka tuli kuuluisaksi 1700-luvun lopulla Tahitilla puhjenneesta kapinasta. Uudelleen rakennettua alusta oli käytetty muun muassa Johnny Deppin tähdittämässä Pirates of the Caribbean -elokuvassa.

(MTV3 - Reuters - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.