Mainos

Satoja pakolaisia pelastettu Välimereltä – Kreikan edustalla uhreja

Ainakin 500 pakolaista on pelastettu viikonlopun aikana Välimereltä, kertoi Italian rannikkovartiosto sunnuntaina.

Pakolaisia pelastivat muun muassa rannikkovartioston alukset, Italian laivasto ja Lääkärit ilman rajoja -järjestön alus.  

Italian rannikkovartioston mukaan lauantai oli verrattain hiljainen päivä, mutta sunnuntaina tahti kiihtyi. Pelastettujen joukossa oli myös pakolaisia Länsi-Afrikan maista Nigeriasta, Ghanasta, Senegalista ja Sierra Leonesta.  
Ainakin 17 syyrialaista hukkui, kun heidän kahdeksanmetrinen aluksensa kaatui pyrkiessään Kosin saarelle sunnuntaina. Haverista saatiin pelastettua 20 ihmistä.  

Vaarallista Välimeren ylitystä surkeilla aluksilla yrittäneistä ainakin 2800 on kuollut sitten tammikuun.  

YK:n mukaan Eurooppaan on tullut tänä vuonna jo puoli miljoonaa pakolaista.   

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.