Mainos

Seitsemän ammuttiin ohiajavasta autosta Kaliforniassa

Mustan BMW:n ikkunasta tulittanut mies ampui jalankulkijoita Yhdysvalloissa.

Ammuskelussa kuoli kuusi ihmistä, ja se tapahtui Isla Vistan yliopistokaupungissa Etelä-Kaliforniassa lauantain vastaisena yönä.

Poliisi ajoi hurjaa vauhtia kaahannutta miestä takaa, kunnes tämä törmäsi pysäköityyn autoon.

Ampuja löytyi autosta kuolleena. Hän oli saanut surmansa luodista, mutta ei ollut selvää, ampuiko hän itsensä vai osuiko häneen poliisin luoti.

Poliisi luonnehti ampumista ennalta suunnitelluksi joukkomurhaksi ja tekijää henkisesti häiriintyneeksi.

Miehen uskotaan toimineen yksin. Hänen epäillään ladanneen Youtubeen uhkausvideon ennen tekoa. Videolla mies sättii hänet torjuneita naisia. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.