Mainos

Selkävaivat suistamassa Saudi-Arabian kuninkaan vallasta

Lääkärit ovat määränneet Saudi-Arabian kuninkaan Abdullahin lepäämään selkävaivojen vuoksi. Iäkäs kuningas kärsii välilevytyrästä.

86- tai 87-vuotiaaksi arvellun kuninkaan johtama Saudi-Arabia on Lähi-idässä Yhdysvaltain merkittävä liittolainen, ja maa pitää hallussaan yli viidennestä maailman raakaöljystä.

Kuningas Abdullah on kesästä lähtien vähentänyt julkisia esiintymisiään. Myös hänen seuraajansa kruununprinssi Sultan on iäkäs ja kärsii terveysongelmista. Sultan on oleskellut ulkomailla elokuusta lähtien.

Maan sisäministerin, prinssi Nayefin on veikattu nousevan jonakin päivänä kruununprinssiksi ja sitä kautta kuninkaaksi. Hän on tällä viikolla Mekassa valvomassa muslimien vuotuisen pyhiinvaelluksen turvatoimia.

(STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.