Mainos

Serbia äänesti parlamenttivaaleissa

Serbiassa on äänestetty tänään parlamenttivaaleissa.

Jugoslavian presidenttiä Vojislav Kostunicaa tukevan demokratiarintaman uskotaan selviävän ylivoimaiseksi voittajaksi tämänpäiväisissä parlamenttivaaleissa. Voitto merkitsisi lopullista tappiota Jugoslaviaa yli vuosikymmenen hallinneelle Slobodan Milosevicille. Milosevic hävisi syyskuussa liittovaltion presidentinvaalit Kostunicalle.

Milosevic ja hänen vaimonsa Mirjana Markovic kävivät äänestämässä ensimmäisten joukossa Belgradin hienostokaupunginosassa Dedinjessä. Äänestyspaikka sijaitsee vain kivenheiton päässä presidentinpalatsista, josta Milosevic on kieltäytynyt poistumasta syrjäytymisensä jälkeen. Uusi liittopresidentti Kostunica on myös tehnyt selväksi, että hän asuu jatkossakin mielellään vaatimattomassa kaupunkiasunnossaan.

Milosevic oli äänestyspaikalla vaitonainen. Vaalityöntekijät merkitsivät hänen sormenpäänsä näkymättömällä musteella, jota käytettiin nyt ensimmäistä kertaa vaalivilpin estämiseksi.
-Halusimme estää häntä äänestämästä toista kertaa, naureskeli paikalla ollut vaalivirkailija viitaten syytteisiin, joiden mukaan Milosevic pysytteli vallassa turvautuen tarvittaessa vaikka vaalivilppiin.
-Toivotan kaikille kansalaisille hyvää uutta vuotta, Milosevic tyytyi sanomaan poistuessaan vaalihuoneistosta.

Valtavat haasteet

Kostunica kävi äänestämässä Belgradin keskustassa. Hän oli vakuuttunut siitä, että häntä tukevat demokraattiset voimat voittavat vaalit ja saattavat päätökseen uudistustyön, johon ryhdyttiin heti Milosevicin syrjäyttämisen jälkeen.
-Uskon, että Serbia saa parlamentin, joka pystyy selviytymään sen eteen tulevista ongelmista. Olen vakuuttunut siitä, että äänestäjät osaavat tunnistaa ehdokkaat, joille kansan hyvinvointi on tärkeää, hän sanoi käytyään äänestämässä.

Kostunica varoitti samalla, että Serbian demokraattisilla voimilla on edessään "valtavat haasteet".
-Meidän on jälleenrakennettava Serbia ja järjestettävä suhteemme Montenegroon, hän sanoi viitaten Jugoslavian toiseen osavaltioon. Kostunican mukaan Serbiaa on tuhottu pitkään sekä sisältä että ulkoa. -Meidän on korjattava ja rakennettava uudelleen kaikki se, mikä on tuhottu sekä entisen hallinnon että Naton toimesta.

Ylivoimainen johto

Tuoreiden mielipidemittausten mukaan 60-80 prosenttia valitsijoista äänestää Serbian demokraattista oppositiorintamaa (DOS), johon kuuluu 18 puoluetta. Milosevicin sosialistipuolueelle ennustetaan noin 15 prosentin äänimäärää. Serbian 6,5 miljoonaa äänioikeutettua, heidän joukossaan Kosovon albaanimaakunnan 100 000 serbiasukasta, valitsevat maan parlamenttiin 250 edustajaa. Vaalien sujumista seuraa yli 300 ulkomaista tarkkailijaa.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.