Mainos

Serbioppositio: Vaaleja aikaistettava

Serbian jakautunut oppositio sopi tänään ennenaikaisten vaalien vaatimisesta ja esitti muutoksia vaalijärjestelmään. Seitsemän oppositioryhmittymää vaatii vaaleja järjestettäviksi mahdollisimman pian. Puolueet esittivät neuvotteluja Jugoslavian hallitukselle.

Oppositio vaatii mm. uutta puolueita koskevaa lakia. Opposition edustajat eivät kertoneet, mitä he tekevät, jos Jugoslavian johto ei hyväksy heidän vaatimuksiaan. Jugoslavian liittovaltion parlamentti- ja paikallisvaalit on määrä pitää ensi vuonna. Serbian osatasavallan parlamenttivaalit ovat vasta vuonna 2002 ja paikallisvaalit vuonna 2001.

Ulkomaiset tv-yhtiöt laitepannaan

Belgradilainen uutistoimisto Beta kertoi, etteivät ulkomaiset televisioyhtiöt enää voi käyttää Serbian valtion television laitteita "teknisistä syistä". Belgradin tv-keskuksessa ei osattu sanoa, koska esteet poistuvat.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.