Mainos

Shokkiarvio Venäjän voimasta: Kukistaisi Naton Baltiassa alle kolmessa päivässä

Sotilasliitto Nato ei pystyisi puolustamaan itäisiä jäseniään Venäjän voiman edessä, arvioi amerikkalainen ajatushautomo Rand Corporation raportissaan.

Raportista uutisoi muun muassa Telegraph-lehti.

Raportin mukaan Naton nykyiset joukot Virossa, Latviassa ja Liettuassa kukistuisivat Venäjän voimasta alle kolmessa päivässä. Lisäksi venäläistankit pystyisivät sijoittautumaan Baltian pääkaupunkeihin 36–60 tunnissa.

Ajatushautomon sotilastutkimusosasto on tehnyt arvionsa sotilasviranomaisten vuosien 2014–2015 simulaatioiden perusteella.

Raportin johtopäätös on yksiselitteinen: Nato ei pystyisi nykyisellään puolustamaan suojattomimpia jäsenmaitaan, joiden lyöminen jättäisi Natolle vain huonoja vaihtoehtoja.

Raportin mukaan joukkoja pitäisi lisätä Baltiassa. Riittävä määrä voisi olla seitsemän lisäprikaatia, joista kolme olisi raskaasti aseistettuja. Tämä tulisi raportin mukaan maksamaan ehkä 2,7 miljardia dollaria vuodessa.

Suomessa raportista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.