Mainos

Sijaisäidille elinkautinen murhasta – 1,5-vuotias kuoli raakojen pahoinpitelyiden seurauksena

Iso-Britanniassa nainen on tuomittu elinkautiseen vankeuteen 1,5 vuotiaan lapsen murhasta. Asiasta kertovat useat brittilehdet ja muun muassa BBC.

Kandyce Downer oli 1,5 vuotiaan lapsen lailliseksi määrätty huoltaja, vaikkakin huoltajuus kesti vain alle vuoden. Brittilehdet ovat jo aikaisemmin tapauksen tultua ilmi kuvailleet tilannetta barbaarimaiseksi.

Lapsella oli BBC:n mukaan poliisiraportteihin perustuen 153 arpea ja erilaista mustelmaa. Tämä oli saanut myös selkäranka- ja aivovaurioita ja pinnasängystä löytyi kymmeniä veritahroja. Tyttölapsi kuoli viime vuoden syyskuussa.

Pahoinpitelyä kuukausien ajan

Oikeustieteellisessä ruumiinavauksessa selvisi, että tyttö kuoli uusien ja vanhojen päävammojen, verenmyrkytyksen ja sisäelinvammojen, sekä muun pahoinpitelyn seurauksena. Selvisi myös, että lasta on pahoinpidelty kuukausien ajan, muun muassa toinen tytön jaloista oli luutunut väärään asentoon vanhan luunmurtumisen seurauksena.

Nainen hävitti todisteita heittämällä lapsen verisen patjan ja tyynyn roskapussissa tienvarteen. Vasta sen jälkeen nainen soitti hätänumeroon kuolleesta lapsesta. Hätäpuhelussa nainen kertoi, että hän oli ollut kylvyssä, jonka aikana lapsi oli mennyt tajuttomaksi.

Tuomion saanut 34-vuotias nainen sanoi vielä birminghamilaisessa oikeudessa, että lapsen vammat oli aiheuttanut hänen vanhin poikansa. Nainen joutuu istumaan vähintään 18 vuotta vankilassa.

Sosiaaliviranomaiset eivät huomanneet

Lapsi määrättiin sijaisperheeseen lähes heti syntymänsä jälkeen maaliskuussa 2014, koska tytön äiti oli heroiiniaddikti. Sijaisperheessä lasta kuvailtiin terveeksi ja iloiseksi. Sijaisperhe nostikin esiin huolensa Downerista, kun tämä vaati lapsen huoltajuutta, koska sijaisperheen mukaan tytön äidin sukuun kuulunut nainen saattoi olla vain rahan takia vaatimassa huoltajuutta.

Oikeus kuitenkin määräsi tytön huoltajuuden neljän lapsen äidille, Downerille, tammikuussa 2015. Lapsi kävi lääkärissä vielä heinäkuussa 2015, mutta sen jälkeen tyttöä ei lääkärissä tai neuvolassa nähty. Tätä on kuvailtu pienen lapsen käännöskohdaksi, koska kukaan sosiaaliviranomainen ei nähnyt lasta heinäkuun jälkeen. Oikeudessa ei tosin vielä tiedetä, milloin pahoinpitelyt tarkalleen alkoivat.

Järkyttävä tapaus on herättänyt Isossa-Britanniassa keskustelun sosiaaliviranomaisten oikeuksista ja puutteista huomata mahdolliset väkivaltatapaukset. Birminghamissa sosiaalitoimi on jo käynnistänyt omat tutkimuksensa ja tuloksia odotetaan kesään mennessä.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.