Mainos

Silminnäkijä: Kaksi musliminaista poistettiin lennolta – ”tuijottivat lentoemäntää”

Yhdysvalloissa kaksi musliminaista poistettiin JetBluen lennolta, koska silminnäkijän mukaan lentoemäntä ei ollut pitänyt tavasta, jolla naiset tuijottivat häntä.

YouTubeen ladattiin tapauksesta video, jolla näkyy kuinka poliisi pyytää kaksikkoa poistumaan koneesta. Kone oli ollut matkalla Bostonista Los Angelesiin, kertoo The Telegraph.

Videon nettiin ladanneen toimittajan mukaan lennolla oli ollut mukana hänen ystävänsä Sharon Kessler. Nainen oli kuullut lentoemännän sanoneen työtoverilleen, että hän ei pitänyt siitä kuinka kyseiset musliminaiset tuijottivat häntä.

Kessler oli kirjoittanut tapauksesta Facebookissa. Naisen mukaan koneen henkilökunta ei ollut vaikuttanut pelästyneeltä vaan ylimieliseltä. Hetki, jolloin naiset oli poistettu koneesta oli ollut Kesslerin mukaan kamala ja vaikuttanut ylilyönniltä.

Tapausta Daily Mailille kommentoineen JetBluen mukaan naiset oli poistettu koneesta, koska toisen heistä epäiltiin kuvanneen lentoemäntää tämän antaessa turvallisuusohjeita.

Yhtiön mukaan henkilökunta oli toiminut tapauksessa ohjeistuksen mukaisesti.

Varo, mitä lentokoneessa luet

Telegraphin tiedossa on ainakin kolme muuta kyseenalaista koneesta poistamista tai muuta tapahtumaa lähiajoilta.

Marraskuussa neljä matkustajaa poistettiin Spirit Airlinesin lennolta, kun kanssamatkustaja väitti yhden nelikosta vastaanottaneen hälyttävän tekstiviestin. Silminnäkijän mukaan yhden henkilön kännykkään oli tullut viesti, jossa luki ”dynamiitti BLR”. BLR tunnuslyhenne on Bangaloren lentokentälle. Kolme miestä ja yksi nainen poistettiin koneesta kuulusteluihin. Keneltäkään ei löytynyt väitettyä viestiä ja nelikko vapautettiin.

Helmikuussa Chicagosta Salt Lake Cityyn matkalla olleelta lennolta poistettiin kaksi matkustajaa, koska koneessa oli liikaa painoa. Toinen koneesta poistettu oli Dan Nykaza, jonka mukaan koneen henkilökunta yksinkertaisesti ilmoitti kahdelle koneeseen viimeisenä kirjautuneelle, että näiden tulee poistua. Selitykseksi tälle oli tarjottu ainoastaan sitä, että ”koneessa on liikaa painoa, eikä kukaan huoli vapaalippua, jota tarjoamme”. American Airlines pahoitteli tapahtunutta ja totesi, ettei henkilökunta ollut menetellyt oikein matkustajia poistaessaan.

Newyorkilainen bloggari Aaron Saltzman pääsi kyllä lennolleen Tampasta New Yorkiin, mutta päätyi myöhemmin kuulusteltavaksi lennolla lukemansa artikkelin takia. Saltzman oli lukenut lennolla tutkivaa raporttia nimeltä ”Mitä ISIS todella haluaa”. Saltzman päätyi tämän jälkeen sekä New Yorkin poliisin että FBI:n kuulusteltavaksi, koska häntä epäiltiin terroristien tukijaksi.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.