Mainos

Sipilä: Merkel ja Juncker ymmärtävät Suomen linjaa

Suomen ratkaisu äänestää tyhjää eilisessä EU:n turvapaikkaäänestyksessä on herättänyt huolta Suomen maineesta. Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomea kyllä ymmärretään, kertoo MTV:n kirjeenvaihtaja Helena Petäistö Brysselistä.

- Sipilä tapasi komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin tänään kahden kesken tänään, ja sanoi, että sekä Juncker että liittokansleri Angela Merkel suhtautuvat ymmärtävästi Suomen linjaan. Sipilä kertoi olleensa kahden viikon aikana puhelinyhteyksissä eurooppalaisiin virkaveljiinsä ja pohjustanut asiaa, ja kaikkien mielestä tärkeintä on että Suomi kantaa vastuunsa, Petäistö kuvailee.

Brysselissä ollaan tänään neuvottelemassa EU:n rahallisista tuista erilaisiin pakolaiskriisiä hillitseviin toimiin. Rahaa suunnataan rajavalvontaan mm. rajavalvontavirasto Frontexin ja Europolin kautta.

- EU-komissio ehdottaa yhteensä 600 miljoonaa euroa näille ja muille vastaaville EU:n laitoksille ja 200 miljoonaa euroa YK:n elintarvikeohjelman kautta pakolaisille EU:n ulkopuolella. Turkille, jossa on kaksi miljoonaa pakolaista suunnattaisiin peräti miljardi euroa ja Makedonialle 17 miljoonaa euroa. Lisäksi komissio ehdottaa sata miljoonaa euroa hätäapua, Petäistö luettelee.

Pakolaiskriisi on kuumentanut monien EU-maiden keskinäisiä suhteita. Mm. Kroatiaan tuli eilen ennätykselliset yhdeksän tuhatta turvapaikanhakijaa yhden päivän aikana. Tilanne on kiristänyt pahasti Kroatian ja Serbian välejä. EU-presidentti Donald Tusk on vaikeassa välikädessä.

- Meidän täytyy lopettaa keskinäisen syyttelyn ja väärinymmärryksen kierre. Tämän illan polttavin kysymys on, miten saada ulkorajojen valvonta uudelleen toimivaksi. Muuten on turha puhuakaan EU:n yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta, Tusk totesi iltapäivällä Brysselissä.

- Tusk todella yrittää rahoitella tilannetta. Aiemmin päivällä Slovakia sanoi että koko pakollinen kiintiösysteemi on laiton ja uhkasi viedä sen EU:n tuomioistuimeen. Sen sijaan kolme muuta maata sanoivat että suostuvat kiintiöihin vaikka äänestivätkin sitä vastaan, Petäistö kertoo. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.