Mainos

Sirkusmiljonääri palasi Maahan avaruusasemalta

Kanadalainen sirkusmiljonääri Guy Laliberte on palannut Maahan Kansainväliseltä avaruusasemalta ISS:ltä. Laliberteä ja kahta muuta miehistön jäsentä kuljettanut Sojuz-alus laskeutui Kazakstaniin.

- Miehistö selvisi laskeutumisesta hyvin, he voivat hyvin, venäläisviranomaiset kertovat uutistoimisto Ria Novostille.

Entinen tulennielijä Laliberte, 50, on kartuttanut miljoonaomaisuutensa perustamallaan Cirque du Soleil -sirkuksella. Hänen kerrotaan pulittaneen avaruusmatkastaan yli 23 miljoonaa euroa.

Vierailunsa aikana Laliberte juonsi avaruusasemalta käsin lähetyksen, jossa esiintyi kuuluisuuksia, muusikoita ja tanssijoita ympäri maailman. Lähetyksellä hän halusi muistuttaa ihmisiä puhtaan veden vähäisyydestä.

Vajaat kaksi viikkoa matkalla ollut Laliberte saattaa jäädä viimeiseksi avaruusturistiksi pitkään aikaan. Turistipaikat venäläisissä raketeissa paikat voivat olla tiukassa sen jälkeen kun Yhdysvallat lähivuosina ryhtyy luopumaan ikääntyvästä sukkulalaivastostaan.

(MTV3 - STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.