Mainos

Sisille ylivoimainen voitto Egyptin presidentinvaaleissa

Egyptin presidentinvaalit ovat tuottaneet odotetun tuloksen.

Entinen armeijan komentaja Abdel Fattah al-Sisi on valtion television mukaan saanut 96 prosenttia äänistä kolmipäiväisiksi jatketuissa vaaleissa. 

Sisi oli kerännyt kaikkiaan 21 miljoonaa ääntä, kun lähes kaikki äänet oli laskettu. Vasemmistolainen vastaehdokas Hamdeen Sabahi sai äänistä noin neljä prosenttia. 

Äänestysprosentti jäi 47 prosenttiin, pienemmäksi kuin edellisissä presidentinvaaleissa, joissa egyptiläiset valitsivat Mohamed Mursin. EU:n tarkkailijat arvioivat, että vaalit sujuivat lainmukaisesti, vaikka Muslimiveljeskuntaa estettiin osallistumasta.  

Sisistä tulee Egyptin viides presidentti, jolla on armeijatausta. Armeija on pitänyt maata otteessaan siitä lähtien kun kuningas syöstiin vallasta vuonna 1952.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.