Mainos

Sissit kiistävät jättilunnaat

Abu Sayyaf -sisseistä omaksi joukokseen eronnut ryhmä kiistää tiedot siitä, että he vaatisivat amerikkalaisesta panttivangistaan jättilunnaat. Paikalliset viranomaiset väittävät, että sissit vaatisivat vangistaan 10 miljoonan dollarin lunnaita.

Jeffrey Schilling

Sissit ovat kertoneet, että Jolon saarelle viikko sitten siepattu amerikkalaismies on aloittanut syömälakon. He sanoivat myös, että tietyt Yhdysvaltoja vastustavat ryhmät ovat tarjonneet maksua amerikkalaisen tappamisesta. Yhdysvallat on toistuvasti kieltäytynyt maksamasta siepatusta kansalaisestaan minkäänlaisia lunnaita.

Uudella vangilla terveysongelmia

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan panttivangiksi joutuneella 24-vuotiaalla Jeffrey Schillingillä on terveysongelmia. Filippiiniläisten mukaan Schilling kärsii astmasta, silmäsairaudesta sekä mahdollisesti sydänvaivoista. Sissit eivät lauantaina antaneet tarkempia tietoja vankinsa terveydentilasta. Aiemmin he ovat vaatineet ruokaa ja lääkkeitä lähetettäväksi leiriinsä panttivankia varten. Paikallinen Punainen Risti on kieltäytynyt toimittamasta apua perille sieppausten pelossa. Filippiinit ilmoitti lauantaina, että Schillingin vapauttamiseksi on nimitetty erillinen neuvottelija, Sulun varakuvernööri Munib Estino.

Vapautumistoiveet taas kasvaneet

Filippiiniläinen pääneuvottelija Roberto Aventajado on kertonut uskovansa, että toisen Abu Sayyaf -ryhmittymän panttivankinaan edelleen pitämät kuusi eurooppalaista ja yksi filippiiniläinen vapautetaan viikon kuluessa. Panttivangit, joiden joukossa ovat suomalaiset Risto Vahanen ja Seppo Fränti , ovat olleet Jolon saarella jo yli neljä kuukautta. Viikko sitten Jololta vapautettiin kuusi panttivankia Libyan välitysavun ansiosta. Aventajado sanoi toivovansa, että Libyan neuvottelija Rajab Azzarouq on läsnä myös silloin, kun loput panttivangit vapautetaan. Azzarouq palaa Filippiineille maanantaina. Panttivangit lähettivät eilen Sulun kuvernöörille kirjeen, jonka mukaan he toivoivat vapautuvansa jo sunnuntaina. -Jos näin tapahtuu, emme tarvitse lisätarvikkeita. Mikäli emme vapaudu, otamme yhteyttä myöhemmin, todettiin Risto Vahasen muiden puolesta allekirjoittamassa kirjeessä.
(STT-Reuters-AP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.