Mainos

Södermanille haetaan seuraajaa

Poliittinen peli Euroopan oikeusasiamiehen Jacob Södermanin seuraajan löytämiseksi kuumenee ainakin asteen tai pari ensi viikolla Strasbourgissa.

Söderman jättää viran vasta ensi keväänä, mutta valinta tehdään jo tänä syksynä. Södermanin esiintyy viimeistä kertaan parlamentin edessä virallisesti ensi viikon torstaina, kun oikeusasiamiehen vuosikertomus julkaistaan.

Parlamentin sosialistit ilmoittavat vastustavansa konservatiivien aikeita antaa virka poliitikolle, vaikka pätevällekin. He paheksuvat palkintovirka-ajatusta ja haluavat seuraajan olevan vähintään jonkun maan ehkä vielä virassa oleva oikeusasiamies. Ryhmä aikoo ensihätään kuulla mm. Kreikan, Belgian ja ja baskien oikeusasiamiehiä.

Parlamentissa on vahva enemmistö, joka haluaa virkaan joka tapauksessa juristin. Oikeusasiamiehen pitäisi myös olla itsenäinen ja riippumaton päätöksentekijä eli puoluepoliittisesti sitoutumaton, sanovat useimmat.

Jacob Söderman vetäytyy Euroopan oikeusasiamiehen tehtävistä ja jää eläkkeelle vuotta ennen toimikauden päättymistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.