Mainos

Soran kuljettaminen Gazaan alkaa sunnuntaina – 20 kuorma-autoa päivässä

Israel sallii rakennusmateriaalien viennin Gazan palestiinalaisalueelle, kertoivat israelilais- ja palestiinalaisviranomaiset keskiviikkona. Lievennys kirjattiin tulitaukosopimukseen, jolla lopetettiin Israelin ja Gazaa hallitsevan Hamasin vihollisuudet viime kuussa.

Sopimuksen mukaan yksityisyritykset ja -henkilöt saavat tuoda Gazaan rakennusmateriaalia. Aiemmin lupa oli pelkästään kansainvälisillä avustusjärjestöillä.

Sunnuntaista lähtien esimerkiksi soraa saa tuoda Gazaan päivittäin 20 kuorma-autolla. Kuljetukset seisahtuvat muslimien ja juutalaisten pyhäpäivinä eli perjantaisin ja lauantaisin.

-Tämä on ensi kerta kun Israel sallii soran tuonnin sitten saarron alkamisen vuonna 2007, sanoi palestiinalainen virkamies Raed Fattuh.

Israelin edustaja lisäsi, että lisää lievennyksiä tulee, jos rauha rajalla säilyy.

(MTV3 – AFP – STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.