Mainos

Sotarikoksista syytetty Karadzic ehdotti itselleen palkintoa

Sotarikoksista syytetty Bosnian serbijohtaja Radovan Karadzic on aloittanut puolustuksensa Haagin tuomioistuimessa.

Karadzicia syytetään muun muassa 8 000 muslimin joukkomurhasta Srebrenicassa heinäkuussa 1995 sekä Sarajevon piirityksestä vuosina 1992-1995.

Karadzicin mielestä sen paremmin hän kuin kukaan muukaan ei osannut aavistaa, että Bosniassa ryhdyttäisiin etnisiin puhdistuksiin. Hän sanoi oikeudelle pyrkineensä kaikin keinoin estämään sodan ja lievittämään siviilien kärsimystä.

– Minut pitäisi palkita hyvistä töistäni, Karadzic sanoi.

Jugoslavian hajoamissotia käsittelevän tuomioistuimen työ kääntyi tänään tavallaan loppusuoralle, kun oikeudenkäynti Kroatian serbien johtajiin kuulunutta Goran Hadzicia vastaan käynnistyi. Hadzicin tapaus on viimeinen, jonka tuomioistuin käsittelee.

Tuomioistuimen työ kuitenkin jatkuu vielä vuosia jo käynnissä olevien oikeudenkäyntien ja valitusten käsittelyn parissa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.