Mainos

Sotilaspoliisin vahinkolaukaus tappoi 16-vuotiaan Napolissa

Italiassa on syntynyt kohu tapauksesta, jossa 16-vuotias poika kuoli ilmeisesti sotilaspoliisin vahinkolaukaukseen. Kiistely tapahtumien kulusta käy yhä kiivaana.

Tapahtumat saivat alkunsa torstain ja perjantain välisenä yönä, kun sotilaspoliisi yritti pysäyttää kolme saman skootterin kyydissä ajanutta nuorta. La Repubblican mukaan sotilaspoliisit epäilivät yhden nuorista olevan 25-vuotias mies, joka oli paennut helmikuussa kotiarestista.

Kuljettaja ei kuitenkaan totellut pysähtymiskäskyä, nuorten mukaan siksi ettei heillä ollut kypärää eikä skootteri ollut vakuutettu. Takaa-ajon seurauksena skootteri kaatui, ja 16-vuotias sai kuolettavan ampumahaavan kahden muun juostessa karkuun.

Sotilaspoliisin mukaan hän kompastui, jolloin ase laukesi. Useat paikalliset ovat kuitenkin syyttäneet ampumista tarkoitukselliseksi teoksi ja sotilaspoliiseja murhaajiksi.

16-vuotiaan perhe julkaisi Facebookissa valokuvan tämän ruumiista, jossa on luodinreikä sydämen kohdalla.

– Veljeäni ammuttiin sydämeen. Ja sitten, kun hän oli maassa, sotilaspoliiseilla oli vieläpä rohkeutta laittaa hänet käsirautoihin ja hänen päänsä maahan, kuolleen nuoren veli kertoi la Repubblicalle.

Mellakointia ja kyynelkaasua

Tapaus on herättänyt osassa napolilaisista suurta vihamielisyyttä viranomaisia kohtaan. Sadat ihmiset lähtivät tapahtuman seurauksena kaduille, ja useampi poliisiauto joutui vandalismin kohteeksi. Yhden niistä kerrotaan tuhoutuneen täysin.

Myös lauantaina järjestetty muistokulkue päättyi mellakointiin, jonka aikana mielenosoittajat heittelivät poliiseja esineillä ja tukkivat liikenteen. Poliisi käytti kyynelkaasua tilanteen rauhoittamiseksi.

Omaiset ja ystävät ovat korostaneet 16-vuotiaan olleen kunnollinen poika, joka ei ryöstellyt tai käyttänyt huumeita siitä huolimatta, että asui pahamaineisella Traianon asuinalueella.

Ainakin toisella skootterin kyydissä olleella on kuitenkin aiempia rikostuomioita. Kolmannen nuoren henkilöllisyys on yhä epäselvä.

Corriere della sera kuvailee Traianoa ghetoksi, jolla käydään huumekauppaa täysin avoimesti. 16-vuotiaan kuolema onkin nähty ennenkaikkea valtion epäonnistumisena, kun se ei ole kyennyt tuomaan laillisuuden kulttuuria kaikkialle Italiaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.