Mainos

Sri Lankassa presidentinvaalit

Srilankalaiset valitsevat tänään maalleen uuden presidentin. Poliittiset asiantuntijat epäilevät, että istuvaa presidenttiä Chandrika Kumaratungaa vastaan lauantaina tehty murhayritys saattaa tuoda tälle riittävästi sympatiaääniä toisen kauden varmistamiseksi.

Colombo

Pommi-iskussa kasvoihin haavoittunut Kumaratunga puhui eilen srilankalaisille televisiossa kasvot siteiden peitossa.

Tunteisiin vetoavassa puheessaan hän lupasi kitkeä terrorismin maasta. Kumaratungan vaalitilaisuudessa räjähtänyt pommi surmasi ainakin 24 ihmistä ja haavoitti yli sataa. Kyseessä oli itsemurhaisku, josta epäillään tamilitiikereiden vapautusjärjestöä LTTE:tä.

LTTE on vuodesta 1983 lähtien taistellut oman valtion saamiseksi tamiliväestölle maan pohjois- ja itäosaan. Sodassa hallitusta vastaan on kuollut yli 55 000 ihmistä.

Kumaratunga ja oppositiossa olevan Yhdistyneen kansallispuolueen ehdokas Ranil Wickremesinghe ovat käyneet tasaväkistä vaalikamppailua. Tamilikapinalliset ovat asettuneet vaaleissa Wickramasinghen taakse.

Intian kaakkoispuolella sijaitsevassa saaritasavallassa asuu reilut 18 miljoonaa ihmistä. Sri Lanka itsenäistyi vuonna 1948.
(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.