Mainos

Sri Lankassa väkivaltainen vaalitaistelu

Sri Lankan saarivaltion 12 miljoonaa äänioikeutettua ovat äänestäneet tämänpäiväisissä parlamenttivaaleissa, joiden sujumista turvasi 40 000 poliisia ja sotilasta. Vaalipäivää edelsi verinen vaalitaistelu, jonka aikana 61 ihmistä sai surmansa tamiliseparatistien iskuissa ja eri puolueiden kannattajien välisissä kahnauksissa.

Muutamia tunteja ennen äänestyksen alkua kolme ihmistä, heidän joukossaan 6-vuotias poliitikon tytär, sai surmansa kahdessa iskussa. Vaaleja ei järjestetä maan pohjoisosassa, jossa tamilisissit jatkavat 17-vuotista, yli 6 0000 kuolonuhria vaatinutta sissisotaansa itsenäisen tamilivaltion luomiseksi. Tamilisodan lopettaminen on noussut keskeiseksi kysymykseksi vaalitaistelussakin.

Sodankäynti nielee tänä vuonna lähemmäs seitsemän miljardia markkaa köyhän kehitysmaan budjetista, ja pääoppositiopuolue UNP onkin keskittynyt vaalikampanjassa arvostelemaan sotamenojen kasvua. Presidentti Chandrika Kumaratungan AP-puolue on puolestaan esittänyt maan perustuslain muutosta, joka takaisi alueille - tamilialueet mukaanlukien - nykyistä suuremman itsehallinnon.

Sri Lankan parlamentin 225 paikkaa tavoittelee viitisentuhatta ehdokasta, jotka edustavat liki 130 puoluetta. Alustavien tulosten odotetaan olevan selvillä tiistai-iltana.
(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.