Mainos

Stora Enso myöntää: Yhteisyrityksen alihankkija käytti lapsityövoimaa

Stora Enso myöntää, että sen pakistanilaisen yhteisyrityksen alihankkijalla on ollut lapsityövoimaa jätepaperia keräämässä. Yhtiö on selvittänyt lapsityövoiman käyttöä vuonna 2012.

– Kierrätyspaperin raaka-ainetta on – joiltain osin – ollut keräämässä lapsia kaatopaikalla, myönsi identiteettijohtaja Lauri Peltola.

Peltolan mukaan lapsityövoiman käytön estäminen on erittäin vaikeaa. Sen lopettaminen kaikissa tuotantoketjun portaissa voi kestää useita vuosia. Yhtiön tavoite on kuitenkin nollatoleranssi.

– Meidän pitää kyetä pitkällä tähtäimellä vastuullisesti kattamaan myös alihankkijan alihankkijat.

Ruotsalainen tv:n ajankohtaisohjelma Kalla Fakta kertoi eilen, että Stora Enso on ollut tietoinen lapsityövoiman käytöstä.

Kalliorinne vaatii Karviselle potkuja

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne paheksuu Stora Enson toimintaa Pakistanissa. Hän vaatii yhtiön toimitusjohtaja Jouko Karviselle potkuja ja valtion pörssiomistuksia hallinnoivan Solidiumin purkamista.

Kalliorinne kysyy, ovatko omistajapolitiikasta vastanneet ministerit Pekka Haavisto (vihr.) ja Heidi Hautala (vihr.) olleet tietoisia siitä, että Stora Enson alihankkija on käyttänyt lapsityövoimaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.